Tanssinohjaus
Yksityistunnit ovat joustava, yksilöllinen ja nopea tapa oppia tanssimaan. Yksityistunneille voit tulla yksin tai parin kanssa. Sinun ei tarvitse osata tanssia etukäteen ja koko tunti on vain sinua/teitä varten. Tunnilla keskitytään juuri niihin asioihin, jotka vievät sinun/ teidän tanssia eteenpäin.
Yksityistunti on hyvä vaihtoehto myös hääpareille, jotka kaipaavat erikoisaikaa vaikkapa häävalssin tai oman häätanssinsa koreografian kanssa.
Yksityistunnin (60 min) hinta on 60 e. Mahdollinen tilavuokra ja matkakulut veloitetaan sopimuksen mukaan erikseen.
Huom! Peruuttamattomasta tunnista veloitetaan täysi hinta.
Tilaustunti ryhmälle tai yritykselle:
Voitte tilata tanssitunnin liikuttamaan myös isompaa ryhmää toiveidenne mukaan. Tanssitunti voi olla soolotanssitunti tai paritanssitunti.
Tanssitunti on mukava ohjelmanumero esimerkiksi pikkujouluihin tai synttärijuhliin. Tällöin tarkoituksena on saada ihmiset liikkeelle helpoilla ja hauskoilla tansseilla.
Tanssitunti sopii myös esimerkiksi työhyvinvointipäivän liikunnalliseksi osaksi.